torstai 24. heinäkuuta 2008

Veska

Selailin yksi päivä Ottobren nettikaavoja ja näin tämän. Kuola alkoi tippua pöydälle heti ja aloin heti miettiä, millaisen laukun kokeilisin tehdä. Kuvan Dotted Dream on aivan syntisen kaunis ja sellaisen haluaisinkin tehdä joskus, mutta tähän hätään tyydyin kokeilemaan kierrätysmateriaaleja.

Materiaaleiksi päätyi verhoista ylijäänyt napakka ja paksu puuvilla, vanhat sammarit ja vuoreksi laitoin lakanaa (joka on mielestäni lakanaksi liian ohutta).
Koristeeksi päätyi iso nappi ja käsintikattu mustasta BrPULista leikattu sydän. Pitsi on mummuni virkkaamaa, leikkasin sen irti yhdestä vanhasta pyyhkeestä, jonka mummu antoi minulle kestoimuiksi. :)

Sana veska kuvaa tätä laukkua parhaiten:



En ole keksinyt vielä minkälaisen kiinnityksen tähän haluaisin. Aluksi pitänee koekäyttää tätä ilman mitään kiinnitteitä ja sitten alkaa miettimään.

Tämä oli tosi helppo ja suht nopea tehdä. Kiinnisilitettävä tukikangas olisi säästänyt paljon aikaa, eli ensi kerralla hankin sitä. Olen kuitenkin suht tyytyväinen ja onhan tämä uniikki. En tosin käytä vaaleansinisiä vaatteita, mutta noh. Jos en käytä tätä, annan tämän jollekulle. Sainpahan kokeilla. :)

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Iso Myssy isolla Ämmällä

Mä olen pipoaddikti. Tai oikeastaan päähineaddikti. Kaikki minkä voi laittaa päähän ja se peittää mun luonnonkiharat on minulle aarre. Minulta löytyy hyvin laaja valikoima huiveja, lippahattuja ja pipoja. Pipot ja myssyt ovat suosikkejani ja minua suoranaisesti ketuttaa, ettei niitä voi käyttää kesällä. Ryökäle.

Noh, Novita teki tempauksen ja vetää pois Mambon ihanat värit (kirkkaan pinkki, herneenvihreä, keltaoranssin ja sähkönsinisen). Ajattelin neuloa värisuoran myssyjä ja tässä eka:



Sähkönsininen Mambo, sukkapuikot 8 ja 10. Malli on Novitan Kesä 2008 lehdestä. Todella nopea ja helppo toteuttaa ja kaikenlisäksi aivan ihanan muhkea. <3 Sukkapuikot 10 olivat jo aika hervottomat ja niillä neulominen oli jo hieman hankalaa. Sain kuitenkin myssyn tehtyä ilman mitään ihmeempiä ja sen tekemiseen ei mennyt kuin muutama hassu tunti pitkin päivää neulottuna. Seuraavaksi taidan tehdä vihreän. (Sitten joskus kun pääsen taas lankaostoksille ja minulla on rahaa...)

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Tunnustus



Säännöt:
1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa
2. Linkitä siihen blogiin josta sait sen
3. Nimeä vähintään 7 blogia sen saajaksi
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajaksi

Kiitos Kiana ja Miiruska tunnustuksesta!

Tämä on meikäläiselle turhan paha haaste, kun en aktiivisesti lue kuin muutamaa blogia. :D Mutta listaan kaikki, joihin olen tutustunut ja olen tykännyt...

1. Kierrätystä
2. Villa Kiana
3. Yade kestoilee
4. Ihanat hahtuvat
5. Mikun ompelukset

Viime aikoina olen löytänyt pari uutta, kiinnostavaa blogia, mutta olen lukenut niitä niin vähän, etten listaa niitä tähän. :) Mutta kiitos tosiaan tästä.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Hello Kitty!

Mun pitäis olla jo nukkumassa (ois pitäny olla ajat sitten!), mutta olen neulonut koko illan ihan hikihatussa lapasia. Niin, lapasia. Keskellä kesää. Pikkusiskoni täyttää 18 tänään (vuorokausi on jo vaihtunut), joten halusin saada hänen lahjansa valmiiksi. Annan hänelle rahaa ja nämä:



Tuskalla valmistamani Hello Kitty-lapaset. Lankana 7 Veljestä. Kämmenosassa "ristiin rastiin" neulottu kuvio ja kämmenselässä suunnittelemani Hello Kitty ja sydämet. Kitty on rajattu jälkeenpäin ja rusetit lisätty.

Näistä tuli aika hirveät. Toinen lapanen kiristää kissan pään kohdalta ja vetää lapasta kieroon. Toisesta lapasesta tuli taas isompi, löyhensin kai kuviota liikaa. Jos aikaa olisi ollut enemmän, niin olisin purkanut pienemmän lapasen ja neulonut sen uudelleen, että ne olisivat olleet enemmän samaa paria. Vaan kun ei. Jos lapaset eivät mahdu siskolleni, joudun näin varmaan tekemään.

Noh, lopputulos on tyydyttävä ja siskoani ne miellyttävät varmasti. Ja ajatushan on tärkein... Hänellä on jokin mystinen Hello Kitty fanitus menossa ja saapahan nyt syksyksi kunnon lapaset...

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Tyttöilyä

Alkukesän aikana olen kerennyt ompelemaan yhtä sun toista, päivittely meinaa aina vain unohtua!

Mieheni työn vuoksi en koskaan päässyt ostamaan kaverini tytölle oikeaa nimiäislahjaa. Mietin pääni puhki, että mitä hänelle hankkisin, koska tyhjin käsin ei voi mennä parhaan kaverin lapsen nimijuhliin! Noh, hetken mielijohteesta napsutin Myllymuksuille tilauksen ja tulos oli tämän näköinen:



62 cm mekko, Myllymuksujen kuviobambua ja resoria. Ohje SK 1/08 lehdestä. Mekosta tuli aivan ihana, todella pehmeä ja onhan tuo punainen apila todella hieno kuosi. :) Vaikka täytyy kyl sanoa, että niskan napista ei tullut maailman siistein, mutta eiköhän se hommansa aja. Muutoin olen kyllä tyytyväinen tulokseen ja toivottavasti mekko pääsee pian käyttöön.

Nimiäislahjaksi lähtivät myös nämä:



S-koon muokattu Mummut, päällä kierrätyslakana, tukena reikävuori ja ihoa vasten valkaisematon joustofrotee. Kiinteinä imuina 2 krs kierrätysfrotee ja täyttöaukko takana. Kuva ei tee oikeutta tälle, mutku minkäs teet, kamera on roska.



S-koon sivutarrallinen tasku, oranssi 2 mil PUL (sattui jäämään yli vaippapussista). Sisällä mikrofleece. Taakse piirretty kangastussilla My Little Pony-hahmo. :)

(Lisäksi lahjaksi meni vielä yksi violetti ruutubambuvaippa, mutta se oli niin susiruma, etten halunnut kuvata sitä...)

Lahjat olivat tykättyjä ja moni kävi niitä ihastelemassa. Toivottavasti myös pieni käyttäjä tykkää niistä. :)

Itselleni ompelin yhtenä sikakuumana aamupäivänä tällaisen tunikan:



Kankaana kierrätyslakana (yläosa kaksinkertaisena). Malli on Moda 3/08 lehdestä, koko 34. Tuo koko oli aika reilu meikäläiselle, mutta ehkä tuollainen helletunika saakin olla löyhä. Tuo on ihanan kevyt ja viileä päällä, juuri hyvä kunnon hellepäiville! Sääli, että niitä ei ole viime aikoina ollut... Tuossa samaisessa Modassa oli muutama muukin melko kiva ohje, joita voisin joskus testata.

Ja lopuksi kuva vaippapussista:



Oranssi 2 mil PUL ja pussinsuussa nyöri. Tää on ollu tosi hyvä!

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Lisempää harmaita hiuksia

Joustofroteinen body aiheutti enemmän päänvaivaa, kuin olisin voinut uskoakaan. Leikkaamisen jälkeen homma menis alaspäin kuin lehemän häntä, mutta periksi ei annettu!

Ensinnäkin bodyn kaava on samasta kultaisen 93-vuoden SK-lehdestä, kuin puolipotkaritkin. Siihen aikaan oli vissiin kivaa kiusata lapsia venekauluksilla, eli bodyssa oli sellainen. Päätin kokeilla, vaikka normaalisti vihaan niitä.
Ensimmäiseksi ongelmaksi nousi reunojen huolittelu joustofroteella. Se ei ollut hyvä idea. Huolitteluun olisi pitänyt olla vaikka oikeaa resoria tai mieluummin vaikka trikoota, mutta ei. Piti saada kokeilla. Noh, joustofrotee laineilee ja on muutenkin aika tympeää ommella venytettynä, eli lopputulos ei ollut maailman siistein. Kirosin, mutta ompelin sitkeänä bodyn loppuun. Sovitus. Ketunmarjat kaulus on liian leveä. Laitoin kauluksen reunoille nepparit. Ei auttanut, lähinnä näytti vain siltä, kuin Miksulla olisi ollut olkatoppaukset. Mikäs siinä sitten, aloin purkamaan valmista bodya! Muokkasin bodyyn normaalin kauluksen ja huolittelin sen hieman eri tavalla. Lopputulos (kuvanlaatu surkea) näyttää tältä:



Olen ylpeä itsestäni. On ihme, että sain bodysta vielä käyttökelpoisen! Eilen illalla se näytti ihan yliajetulta eläimeltä. Kaulus ei toimi hirveän hyvin, se jää niskapuolelta lörpälle. Mutta muuten body on kiva, sopivan kokoinen ja onhan se ihanan värinen! Ja tietääpähän ainakin, että tällä kaavalla ei saa aikaan hyvää bodya. Seuraavaan bodyyn (jos ikinä enää sellaisen teen) muokkaan kaavan itse.



Tässä koko setti päällä. Ihanan pirteät vaatteet tuli! Kangasta jäi yli, eli saatan tehdä vielä toiset puolipotkarit. :)

perjantai 23. toukokuuta 2008

Kesäkausi alkoi

Eilen alkoi meillä kesä. Vaihdoin nimittäin keittiöön viralliset kesäverhot.





Ostin nämä Raahessa opiskellessani Eurokirppikseltä. Maksoivat neljä euroa. Se oli hyvä sijoitus se! Muistaakseni mummollani oli joskus 90-luvun alussa tällaiset verhot keittiössä, punaiset tosin. Rakastuin näihin heti ensi silmäyksellä, näistä tulee vääjäämättä hyvä mieli.



Kaverin pojalle taskuja, L koko ja samalle kaverille yösiteitä, kosteussulku BrPul.

Huah, tekis mieli tehdä vaikka mitä! Pää pyörii hulluista suunnitelmista. Saapa nähdä, saapa nähdä. Ois keskekin niin paljon kaikkea...