keskiviikko 17. elokuuta 2011

Long time

Ja taas pitkästä aikaa puhaltelen pölyjä käsityöblogini päältä. Kevät ja kesä ovat menneet töiden, puutarhanhoidon ja sen sellaisen merkeissä, mutta nyt kun ilmat ovat viilenneet, on aika taas kaivaa puikot arkusta ja selailla käsityölehtiä. Jospas tämä innostus tästä nousisi!

Ajattelin nyt kuitenkin blogata pari juttua, joita en ole vielä esitellyt.

Ensimmäinen tilkkupeittoni ikinä! Tämä on itseasiassa ollut jo kauan valmiina, mutta jokin päivityslaiskuus on ollut vahvasti päällä. Tämän tein ihanalle pikkumiehelle 1-vuotislahjaksi. Käytetyt kankaat ovat pääasiassa retroja, joku voi ehkä tunnistaa Marimekon Jokapoika-paidan kuosin... Mukana on myös itsepainamaani kangasta ja Ikean lastenkangasta.

Kääntöpuolella on omenakuosinen retrolakana. Välissä Ikeasta ostettu kuitupeitto.


Koska peitto ei ollut iso, kiinnitin kerrokset toisiinsa vain neljällä läpiommellulla napilla ja yhdellä ympäritikkauksella, joka menee nappien kohdalta ympäri. Tämä oli lähinnä sellainen köllöttelypeitto ja tai vaunupeitto, mutta onnistui mielestäni ihanasti. :)

Ja toinen työ onkin tänä kesänä tehty! Mieheni kummitäti alkoi tehdä pintaremppaa möksällä ja yhdeksi remppakohteeksi valikoitui huussi. :) Huussista oli tarkoitus tulla rauhoittavan sininen ja minulta tilattiinkin sinne vessapaperiteline ja verhot. Tässä teline!

Tein telineen vanhaan puuhenkariin, jotta se olisi helppo ripustaa minne vain. Telineeseen mahtuu kolme rullaa. Kangas on wanhaa Marimekkoa, jos oikein muistan.

Yksityiskohtia.

Tästä tuli niiiin sievä! Verhot tulevat samasta kankaasta, jotta ne sointuvat hyvin yhteen. :)

Tässäpä näitä! Toivottavasti ei mene yhtä pitkä aika seuraavaan päivitykseen...

3 kommenttii:

Emma kirjoitti...

Kauniita sinisävyisiä ompeluksia! Vessapaperiteline ois kätevä meillekin, pitänee kaivella kangasvarastoa...

Sara kirjoitti...

Hirmuisen söpö tilkkupeitto!

Neuloo ja purkautuu. kirjoitti...

Olipas kivaa, kun olit blogannut taas! :) Sinulla on aina niin mukavia töitä! Oma rohkeus ei jostain syystä riitä tilkkuiluun. Kai sitäkin pitäisi vain kerran kokeilla. Eniten siinä taitaa kaihertaa se palojen leikkaaminen..