sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Fiilistelen

Mä niin fiilistelen joulua ja lämpimiä sävyjä, lämmintä tunnelmaa. Minusta on ollu ihana pikkuhiljaa hurahtaa taas käsityöhommiin, kilisytellä puikkoja, askarrella ja värkätä. Monet sukat on taas valmistunu, mutta teen niistä oman päivityksen tässä tulevaisuudessa, kun vielä on juttuja sillä saralla kesken.

Oon askarrellu lasipurkeista vaikka ja mitä, koska olen saanut niitä ja niitä kertyy meillä omastakin takaa jonninverran. Tunnelmoin ja romantisoin. Näihin isoihin purkkeihin liimasin erikeepperi+vesi-seoksella lautasliinasta leikattuja sydämiä, niistä tuli tuollaisia kauniin "huurteisia". Suuaukolle liimasin puuvillapitsiä.
















Sitten ollaan poikain kanssa askarreltu. Kaavapaperi on ihan huippua ja parasta lumihiutaleiden leikkaamiseen. Kevyttä ja helppoa leikata, vaikka olisikin taiteltuna useaan kerrokseen. Tehtiin sitten keittiöön lumihiutaleita. Ihania.




















Ja sit minä olen askarrellut. Joulukalenteri tuli kuin tulikin valmiiksi. Talouspaperi ja wc-paperihylsyjä, alhaalla isompia (koska niissä on isommat yllärit ja pysyypähän paremmin pystyssä). Päissä on foliota, joka on helppo poksauttaa auki, rullat on päällystetty himmeällä, kultaisella lahjapaperilla. Sisällä on kaikenlaisia kivoja nameja (My Little Pony-suklaata, Turtles-suklaata, Pihlaja-karkkeja, Enkeli- ja Tonttu-patukoita, Muumi-tikkareita), tarroja ja kahdessa luukussa on leluyllärit (Lego-minihahmot ja sitten jotkin monsteriblindbagit). Saapa nähä mitä sankarit sanoo, kun huomenna avataan eka luukku. Mutta itselle tämä oli mukava projekti, jonka ehdottomasti uusin ensi vuonnakin, jos kalenteri miellyttää poikia.




















Oon aktivoitunu Räveltämössäki taas ja Kaheleissa on kaheloitu Minivyyhtisukkalankavaihdossa, mikä oli tosi hauska juttu. Ideana oli lähettää viidelle vaihtoparille yksi väh. 20 g minivyyhti fingering-paksuista, vahvistettua lankaa. Jotku esittivät toiveita 10 g ja 5 g vyyhteistä, koska aikovat osallistua Jämälankavillasukkajoulukalenteriin. Itselleni valikoitui vaihtoparit, joille oli ok lähettää 20 g vyyhtejä, niin pistin niitä sitten menemään.
















Minulta lähti ihan peruslankoja liikenteeseen. Gjestalia, Regiaa, Sandnesia ja Dropsia. Tein sitten lisänä (koska max 3 e maksavat lisäjutun sai laittaa mukaan jos halusi) kaikille parin silmukkamerkkejä. :) Ostin uusia helmiä, niin piti päästä kokeilemaan!
















Itse sain takaisin aivan luksuslankoja (ainakin minulle luksus), kuten Väinämöistä, Opalia, Zitronia, Cascadea... Aivan ihania kaikki! Näistä tulee ihanat jämistelysukat. En ole vielä päättänyt teenkö kalenterisukat vai muuten vain jämäsukat, mutta upeat sukat näistä syntyy kuitenkin!
















Mulla on tuossa keittiössä kesken pari lasipurkkiprojektia ja parit sukatkin on kesken... Joulukoristelut on aloitettu. Tämä on niin hykerryttävää. ^^

torstai 13. marraskuuta 2014

Välipaloja

Neulekärpänen on taas hieman puraissut ja puikoilla on pyörinyt sukkia viime päivinä. Tästä johtuen on kiva välillä napsia tällaisia kivoja välipaloja ommellen! Ompelukone on viime vuosina ollut niin hävyttömän vähän käytössä, että tunnen miltein syyllisyyttä kun kaivoin ressukan tuolta vaatehuoneen hyllystä... Saumurikin pääsi surisemaan ja mietin taas, että kuinka hyvä diili tuo minun saumuri onkaan ollut! Vuosikausia palvellut ja vieläkin kehrää kauniisti.
















Mutta tässäpä näitä! Pikkutytön pyöräyttänyt ystäväni saa tästä koekäyttöön parit kestoliivinsuojat. Sisäpinta kaikissa coolmax, imuina flanellia ja joustofroteeta ja kosteussulku PUL. Ja alta pilkottaakin tyttelille lahjus...
















Eli ruokalappu kuolettavan ihanasta retrokankaasta! Retrokankaan alla on ihana auringonkeltainen BrPUL kosteussuojana (koska rapatessa roiskuu ja vauvojen syötössä roiskuu vielä enemmän) ja kanttaus sävyyn sopivalla vinonauhalla. Kaavan piirsin itse kopiopaperille. x)

maanantai 10. marraskuuta 2014

Leikkaa, liimaa, maalaa, kierrä, koristele

Koska joskus pitää myös askarrella. Iskee inspis tehdä jotain muutakin, kuin kilisytellä puikkoja ja koukkuja.




















Tein tällaisia tuikkupurkkeja. Led-tuikut on nykyään jo ihan kivan hintaisia ja ne on näihin oikeinkin turvallinen vaihtoehto. (Mä tosin aion olla hurja ja polttaa näissä ulkona ihan oikeita pikkutuikkuja.)

Elikkäs, näisson lasimaalia. Etiketit liotettu pois, pesty kunnolla karhunkielellä ja sitten maalattu.




















Toinen purkki on tummempi, siinä on sotkettuna punaista, keltaista ja sinistä lasimaalia. Toivoin vähän parempaa väriliukua, mutta käyttämäni lasimaali on melko tahmeaa laatua, enkä uskaltanut lantrata sitä vedellä, kun pelkäsin että se alkaa juosta purkin pinnalla. Märkänä tää näytti hieman kivemmalta.




















Toisessa on punaista ja ripaus keltaista yhteen sotkettuna.

Valkoiset kuviot on painettu virkatusta pitsistä, jonka leikkasin irti vanhasta tyynyliinapitsistä. Sivelin valkoista akryylimaalia irtileikatulle pitsille ja painoin kuvion hieman kuivahtaneen purkin pintaan. Purkkien suuaukolle on kierretty rautalankaa, johon pujottelin helmiä.

Ei nää mitään kaikkein kauneimpia ole, mutta nyt kun on kokeiltu parilla kappaleella, niin osaan varmasti tehdä sievempiä ensi kerralla! Olenkin jo yhden purkin saanut jo jemmaan. Ulkona nämä on sieviä, sisällä ei tohdi kauheana kynttilöitä poltella kisujen takia. Ehkä niitä led-tuikkuja sitten..!

Sitten askarreltiin lasten kanssa isänpäiväkortteja. Yritän joka vuosi keksiä jonkin uuden jutun ja yleensä yritän saada lapsista jonkin kuvan tms ujutettua ideaan mukaan. Tämmöisiä tänä vuonna.




















"Vauvalta" papalle tällainen. Jalanjäljet sydämen muotoon ja erilaisista papereista leikattuja sydämiä. Sisällä oli sitten kuva pojasta ja pojanpojasta sylikkäin. :) Mukava muisto siltä ajalta kun vauva oli vielä pieni, ensi vuonna jo sitten pääsee poitsu itsekin enemmän askarteluun mukaan.
















Sitten isompien kanssa tehtyjä autokortteja. Molemmat pojjaat tekivät yhdessä jokaista korttia, niin että molempien kädenjälki näkyy. Näistä tuli hauskoja! Viime vuosina on lähtenyt maailmalle muistaakseni ainakin kalastusvene-, ja telkkarikortit, muita en muista. Ei ole tullut ikävä kyllä kuvattua kortteja, harmittaa näin jälkikäteen kovasti.

Sukkahommat on hyvällä mallilla, yhdet uudet lennähtivät jo puikoille! Piakkoin taas siis sukkapäivitystä ja joululahjaideat muhinoi mukavasti päässä. Jotain itsetehtyä siis tänä(kin) vuonna luvassa, vaikkei kaikkia lahjoja kyllä mitenkään ehdi itse tehdä.

Tuloillaan on myös itsetehty joulukalenteri, ekaa kertaa ikinä! Idea on jo, nyt vain kerätään materiaalit ja pikkuhiljaa lapsilta salaa toteutetaan... Thih!

Lisätty 11.11.14:
Action-kuva lyhdystä.