maanantai 27. huhtikuuta 2009

Polvisukat jalkaan ja tukka hyvin

Koulussa meille avautui ihana tilaisuus hurahtaa neulekoneiden ihmeelliseen maailmaan. Ja minähän hurahdin. Olen kyllä edelleen käsinneulonnan ehdoton ykkösfani, mutta ai vitsit ku neulekone ois kätsy!  Koululla opettelimme käyttämään Brotherin elektronisia neulekoneita, joissa on sekä ylä-, että alataso. Kurssin suorittamiseen vaadittiin harjoituksien lisäksi yksi valmistunut asuste, mikä oli vapaavalintainen. Mahani koon vuoksi joudun aloittamaan mammaloman, joten tein pikapikaa yhdet sukat, jotta pääsisin kurssin läpi. Koska olen äärimmäisen laiska aloittamaan ylipolvensukkia käsinneuloen, tein sellaiset.

Yläreunaa koristaa nirkkopäärme (pykäreunus), johon voi pujottaa kuminauhan. Lankana on kaksinkertainen turkoosi Super Montana, 100 % villaa.
Sukkien sisäsivuissa ja päkiässä on siis saumat, joita ei kyllä pahemmin huomaa. Olisin halunnut tehdä toisetkin sukat, mutta en vain enää voi ajaa autoa. Onneksi kerkesin tehdä edes nämä. :) Ihanan ohuet sukat tuli, näiden kanssa voi käyttää vaikka ballerinoja.

Ja koska tukkani roikkuu koko ajan tiellä, neuloin itselleni pikapikaa Calorimetryn. Langaksi valitsin jämäkerän iki-ihanaa Zitron Loftia. Tätä jäi semmoinen puolikas kerä Miksun villiksistä ja olen sitä varjellut pienenä aarteenani. Nyt se sitten pääsi puikoille! 80 s aloituksessa ja puikot 4 ½, tuli oikein sopiva. (Vitsit tuosta oli muuten vaikea saada kuva!)

1 kommenttii:

Riikka kirjoitti...

Aivan ihanat sukat!! Jäin kuolaamaan :)
Mukavaa mammaloman aloitusta!
T. yksi utelias taustapiru