tiistai 7. huhtikuuta 2009

Mammahousut

Toisesta asukokonaisuudesta ois nyt valmistunut housut. Jakku multa jääkin tekemättä, kun aloitan äitiysloman. On pakko - en mahdu enää ratin taakse! Kirotut lyhyet jalat ja iso maha. Harmittaa, että koulusta jää kuukausi käymättä, mutta ollaan alustavasti sovittu opettajien kanssa, että tulen ensi keväänä suorittamaan ammattitekniikan ja ompelun loppuun, eli valmistan jakun ensi vuonna ja jatkan sitten syksyllä kakkosluokalla.

Housujen kohdalla sain aika paljon "armonpullia" verrattuna muihin. Toisaalta, teimme näyttönä housut, joihin pakollisina rakenteina tuli vyötärökaitale ja vetoketjuhalkio, eli rakenteet jotka minulta jäivät puuttumaan. Opettajani oli sitä mieltä, että näyttöhousut ja hame todistavat ihan riittävästi, että osaan ommella kyseiset jutut.

Housut on tehty omien mittojen mukaan ja kuositteluvaiheessa sit lisäiltiin ja poisteltiin tarpeen vaatiessa. Malli on suht yksinkertainen. Ompelussa ei mennyt kovin kauaa, lähinnä oma pikkutarkkuuteni vei sitten turhaan tunteja.

Hyväntuntuiset pöksyt tuli! Äitiyshousuille onkin tarvetta, toivottavasti opettaja saa arvosteltua nämä pian. :) Tartten nää äkkiä käyttöön!

Housut edestä. Materiaalina 100 % puuvilla, pintavärjätty mustaksi (ts. näyttää hopeanhohtoiselta, harmaalta). Masutuubissa ihan peruspuuvillatrikoota ja kuminauha.

Takaapäin. Taskuissa koristenapit. (Ja sylissä Mikael. :D)

Vielä toinen takakuva. Masutuubi on lyhyt takaa, mikä on äärimmäisen miellyttävää. Lindexin mammahousuissa tuubi on suht korkea takaa, mikä ei tunnu hyvältä.

Kuvat on taas itselaukaisinlaatua. En käsitä miksei tuo palikka Canon osaa tarkentaa mun vartaloon (ehkä sillä on oma tahto ja se ei halua).

5 kommenttii:

Juju kirjoitti...

Hyvältä näyttää housut, täytyyköhän itsekin kohta alkaa tuollaisia väsäämään. :D

Pinja kirjoitti...

Näppärän näköiset pöksyt ja ihana massu<3

MaaritH kirjoitti...

Hienot housut! Tollaset oisin itekin halunnut, mut kylläpä nuo "kainalotuubi"-pöksytkin välttivät.

Mari kirjoitti...

Tosi siistit housut :).

suvi kirjoitti...

Tosi mahtavat housut!!