lauantai 31. tammikuuta 2009

Kynsikkäät ukolle

Yritän saada hävitettyä yksinäisiä lankakeriä lankakoristani ja sen vuoksi tekaisin miehelle kynsikkäät. Päähänpisto, mikä lie. En ole koskaan neulonut sormikkaita, joten soveltamalla piti lähteä liikenteeseen. Hieman lueskelin sormikasohjeita (mm. Käsityön pikkujättiläisestä) ja oman pään mukaan etenin ja hyvät niistä tuli.

Sukkapuikot 3 ½, lankana Novitan 7 Veljestä Kantri. Ohje omasta päästä. Silmukoita hoikkakätiselle miehelleni 44. Aloitin muka 48 silmukalla ja koon 4 puikoilla, mutta ekasta yritelmästä tuli iiiiihan liian iso tuolle miekkoselle. Pienensin silmukkamäärää ja vaihdoin puikot pienemmiksi. Sillä säädöllä tulikin sitten miehelle käteen sopivat. (IMO kynsikkäät saa olla napakat.)

Sormissa on ennen päättelyä 3 krs 1 o 1 n -joustinta, että ne pysyisi kuosissaan.
Langan värjäys ei näytä näin pienissä jutuissa mun silmään kovin hyvälle. Kantrin väri toimii paljon paremmin isoissa pinnoissa, mutta ei tuo mies valita.




Tuli toimivat pelit ja mies tykkää. Ehkä joskus rohkaistun neulomaan sormikkaatkin, kun ei tuo sormien neulominen olekaan ihan niin salatiedettä kun luulin.

0 kommenttii: