sunnuntai 31. elokuuta 2008

Paint it grey

Harmaata harmaata vain. Liekö merkki lähenevästä talvesta?



Keskeneräistä Fifiä. Tuosta tulee aivan ihana, kunhan vain jaksan näperrellä sen loppuun. Mohairlanka on kettumainen purkaa, on meinannu Fifi saada kerran jos toisenkin siivet ikkunasta ulos... Vielä se tuolla pöydällä nököttää!



Pikkusiskollekin myssy. Harmaata Mamboa tällä kertaa.



Löysin itselleni Raahesta uuden lempiliikkeen. Ihana paikka, mahtava tunnelma ja upea valikoima eri lankoja. En voinut lähteä sieltä tyhjin käsin, joten nappasin alekorista tällaisia mukaani. Halpaa mohairia, jossa kuulemman on eniten oikeaa mohairia markkinoilla olevista mohairlangoista. Varsinaista kohdetta näille ei ole vielä muodostunut, mutta eiköhän sekin aikanaan.

Koulussa ollaan opiskeltu eri materiaaleja (luonnonkuidut) ja piirretty hameen peruskaavaa (N 2001 C38). Ollaan saatu tehdä yksi suunnitteluharjoitus, jossa piti suunnitella syksyinen pusakka-housu-kokonaisuus käyttäen ideakuvaa. Se oli hauskaa! Ensi viikolla jatketaan kaavaopissa peruskaavojen piirtämistä ja saadaan aloittaa syksyn ekan oikean työn luonnostelu. Jee! :D

perjantai 22. elokuuta 2008

Pikkuiselle pientä ja sievää

Meille syntyi lähiperheeseen viikon alussa pieni poikavauva ja tässä hänelle hieman tuliaisia.



NB koon Mummut. Sisävaippa ilman täyttöaukkoa, halusin tehdä mahdollisimman yksinkertaisia vaippoja, koska pikkuisen äiti aikoo ilmeisesti osakestoilla. En halunnut sekoittaa millään lisäimuilla, vaan tein mahdollisimman toimivan ja nopeasti kuivuvan paketin. Imuina on 4 krs harsoa ja 2 krs kierrätysfroteeta leikattuina eri muotoihin, jotta imua olisi laajalla alueella ja vaippa olisi ohkanen. Päällä trikoo ja sisällä fleece. Näitä tuli siis kaksi kappaletta.



Sama takaa.



Novitan Palmasta ja Samoksesta neulottu myssy. Puikot 4 ½. Ohje on ollut Yhteishyvässä ja Novitan lastenneulelehdessä (oliko se nyt Muksuekstra 2008?) Koko 60 cm, odottelee syksyä!



Pienen pienet tossukat Novitan Palmasta ja Samoksesta. Puikot 4 ½ tässäkin. Koristeena ja kiristysnauhana satiininauhaa. Ohje vanhasta SK lehdestä.

Viikonloppuna olisi tarkoitus mennä heitä katsomaan ja viedä lahjat perille. Toivottavasti pikkukäyttäjä pitää näistä. :)

Koulussa menee hyvin! Eka viikko onnillisesti takana. Meillä on ollut ammattitekniikan perusteita, tuotesuunnittelua ja materiaalituntemusta. Olemme opetelleet piirtämään erilaisia poikkileikkauksia ja harjoitelleet teollisuuskoneiden käyttöä. Jännää! Olen saanut ostaa jos jonkinlaista pikkutarviketta kouluun ja odotan jo innolla ensi viikon tunteja. :)

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Viskoosiunelmia

Ostin Oulun Löytöpalasta tarjousviskoosia reilun 1,3 m palan. Kyseisessä palassa oli reikä reunassa, varmaan tullut jo kudontavaiheessa, koska painokuvio oli myös rikki siitä kohtaa. Sain palan hintaan 5 e, mikä oli mielestäni hyvä hinta sievästä kankaasta. Tiesin heti, että haluan tehdä kankaasta tunikan, koska kangas oli todella kauniisti laskeutuvaa. Tarvitsin lisäksi silitettävää tukikangasta, jonka ostin sitten myöhemmin Raahen Löytöpalasta käydessäni pääsykokeissa.

Ohjeeksi valitsin SK 1/08 lehdessä olleen tunikan ohjeen. Lähinnä siksi, että ohjeessa oli XS-koko (32) ja halusin kokeilla sitä. Monet lehtien kaavat ovat minulle liian isoja, olen niin hölmön mallinen. Pitkähkö selkä, pitkät kädet ja aika pieni kroppa. Navasta alaspäin olenkin sitten isompi ja kun mukaan heitetään myös pituuteni (150 cm), on vaatteiden löytäminen aika hankalaa.

Ohje oli suht helppo toteuttaa. Hihojen kiinnitystä mietin kyllä tovin, varmaan puoli tuntia. :D Tunikaan tulleet kaarrokkeet hämmensivät minua suunnattomasti ja minun piti koota paita nuppineuloilla valmiiksi ennen kuin tajusin, miten hihat tulevat kiinni. Sen jälkeen kaikki menikin kuin tanssi.

Tunika on ihana. Onnistuin tekemään sen suht siististi, pieniä kauneusvirheitä on ainoastaan kaarrokkeiden tikkauksessa ja helmapäärme on hieman hutaisemalla tehty. No, ne ovat aina korjattavissa. :)



Vyön kanssa



Ilman vyötä

Kuvien laatu on taas hemmetin hieno. Minä ja itselaukaisin = ei niin toimiva yhdistelmä.

torstai 14. elokuuta 2008

Nyt se on virallista!

Meikä aloittaa opiskelun maanantaina Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopistossa, vaatetuslinjalla.

"Käsi-ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani

Tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma."


Yay! Kyllähän tää työtä teettää ja edessä on varmasti vaikeita aikoja (niin fyysisesti kuin henkisestikin), mutta kyllä tää tästä. Musta tuntuu, että nyt mä oon oikealla alalla.

maanantai 11. elokuuta 2008

Kirsikkaiset lapaset

Ennen siskolleni neulomia Hello Kitty-lapasia neuloin yhden koelapasen. Siis testatakseni vieläkö osaan neuloa lapaset, siitä oli nääs about 9 vuotta kun olin viimeksi neulonut lapaset. Kun ensimmäinen lapanen tuli valmiiksi jäi se yksin lankakorin pohjalle odottelemaan, josko jossain vaiheessa jaksan sille parin neuloa. Nyt mä sen sitten tein.

Lankana jämälankoja, 7 Veljestä. Sukkapuikot kokoa 3. Värit eivät ole niin silmiähiveleviä, joten halusin hieman koristella muuten hieman karuja lapasia. Kirjoin niihen sitten kirsikat!



Toinen lapanen on yllätysyllätys hieman isompi kuin toinen, mutta eiköhän sekin ekassa pesussa tasoitu.

lauantai 9. elokuuta 2008

Myssy vol. II plus muuta

Sain toisenkin myssyn valmiiksi (jo eilen, mutta en jaksanu päivitellä). Lankana tällä kertaa vihreä Mambo.



Mun punasankaiset silmälasit loistaa mukavasti. :D Ja älkää huomioiko kaksoisleukaani...

Vielä ois haaveena tehdä kaksi muuta "puuttuvaa" väriä pipoiksi (pinkki & oranssi), mutta pinkkiä en ole nähnyt vähään aikaan missään. Ketunmarjat. Ois vaikka mitä muutakin mitä haluaisin tehdä, mutta rahaa kun ei oo liikaa. Olen nyt nääs autokoulussa ja se syö kaikki meidän rahat. No, ajokortti on kyllä tarpeellinen meikäläiselle.

Paljastettakoon, että on mulla tuolla keittiön pöydällä 1,3 m aivan ihanaa viskoosia, josta ajattelin taiteilla tunikan tässä joskus. Niin ja ostinhan minä Mikaelin villapaitaan uudet napit ja ne on tosi hyvät.

Tässä muuten muutaman viikon takaisia tekeleitä. Kaverille ja hänen pojalleen taasen.



Imuja tein yhteensä 5 kpl ja niissä oli 2 krs kierrätysfroteeta ja 1 krs flanellia tahi kuviollista puuvillaa. Siteet ovat ihan normisiteitä, kosteussulkuna PUL.



Näitä L-koon taskuvaippoja tuli yhteensä neljä ja kaikissa päällä 2mil PUL ja sisäpinnassa kuivaliinaneulos.

Vois taas kilisytellä puikkoja. Tunikaa en voi aloittaa vielä, kun uupuu kiinnisilitettävä tukikangas, mutta ensi viikolla saatan käydä hakemassa sitä. Ehkä.

perjantai 8. elokuuta 2008

Urakka takana!

Mä tein sen! Sain valmiiksi kokonaisen paidan neulomalla! Ja siitä tuli hyvä! WOHOU! Olen kyllä aiemminkin neulonut paitoja (liian pienen villapaidan ja opettajan mokan takia ruman täyspitkän neuletakin), mutta ne ovat olleet jo yrityksinä melko onnettomia. En edes tiedä missä kyseiset neuleet ovat. Pitkää villatakkia etsin hikihatussa, kunnes äitini nolona kertoi, että on tainnut antaa sen Venäjälle mentäväksi. Noh, ei se haitannut, olisin vain katsonut olisiko opettajan mokan voinut purkaa ja neuloa uudelleen...
Käsitöideni historiassa oli siis neulepaidan mentävä aukko.

Kun Modan uusin numero (4/2008) kolahti laatikkoomme, löysin sieltä miltein heti neuleen, jonka halusin toteuttaa. Kyseinen neule oli Sublimen organic cotton puuvillalangasta neulottu huppari. Aah ihana. Käsiä oikein poltteli heti kuvan nähtyäni: MÄ HALUAN TUON! No joo, googletettuani kyseisen langan hintoja, tulin siihen tulokseen, että korvaava lanka on löydettävä. Niin ihanaa kuin kyseinen lanka varmasti onkin, sen hinta oli minulle liian kova. Neuleeseen meni kulutusarvion mukaan 500 g, ja lankojen hinnalla voisi saada kaupasta samallaisen neuleen.
Hetken selailtuani Novitan sivuja, löysin vastaavan langan, Novita Tennesseen. Ostin langat tarjouksesta Raahen Citymarketista, 3 e kerä. Halvaksi tulivat!

Aloitin neulomisen heti myssyn jälkeen, eli about kolme viikkoa meni koko urakkaan. Neuloin lähinnä iltaisin, Miksu kun nukkuu nykyään vain yhdet päiväunet ja onhan tässä talous pyöritettävänä. Neule oli aika yksinkertainen, joskin isotöinen. Puuvillalankakin on melko painavaa neuleena! Puikkoina bambupuikot 3 ½ ja pyöröt 3 ½. Kappaleet on yhdistetty ompelukoneella, kahdesta syystä:
1) Puuvillaneulos ei anna mitään anteeksi, varsinkaan vaalean värinen. Perinteiset saumat näyttivät ainakin minun tekemänäni aivan hirveiltä.
2) Tulen tuskin purkamaan paitaa, joten ompelukonesauma saa olla lopullinen.

Ja tässä se nyt komeilee (ja joo en osaa posettaa):





Olen ihan käsi ottamaan kuvia itsestäni ajastimella, pitäisi olla joku kuvaajana!

Paita on XS kokoa ja hieman reiluhko. Mikä ei tosin haittaa. Hupussa ja reunahuolitteluissa (joustinneuleet) on ikävä kyllä hieman eri väristä lankaa. Jouduin ostamaan yhden extrakerän ja se sattui olemaan paljon vanhempaa erää, mikä näkyi sitten värimuunnoksena. Luonnonvalossa sitä ei huomaa, mutta keinovalossa ero on aika selkeä. No, so what. Hupun reunaan pujottelin neuleessa käytettyä lankaa ja kiristin reunaa hieman, että se pysyy kuosissaan.

Pitää nyt koekäyttää tuota ja punnita, tarviiko se lisäfiksailuja. Tuskin, on se hyvä noin.
HYVÄ MINÄ! *ylpeys*

LISÄYS:

Tässä vielä pari kuvaa:



Kappaleet valmiina, viimeistelyjä vaille.



Hupun viimeistelyä.




Huono kuva kaula-aukosta, mutta tällainen se on.