maanantai 20. lokakuuta 2008

Asukokonaisuus: Hame

Jeps, koulun eka tehtävä on saatu päätökseen. Itseasiassa sain sen valmiiksi jo 10.pvä, mutta olen ollut ihan puolikuntoinen jo monta viikkoa, joten en ole saanut aikaiseksi päivitellä blogia.

Tehtävänannosta:
- materiaalirajoituksena: hame ei saa olla joustavaa kangasta (max. 5 % elastaania tms).
- hameessa pitää olla vuori
- hameessa pitää olla vyötärökaitale (ei kumpparivyötäröä)

Aluksi aloitettiin tuotesuunnitelulla. Suunnittelimme koko asukokonaisuutta, joten osassa luonnoksista on mukana myös paidan luonnostelua.



Eka luonnos kokonaisuudesta.



Erilaisia värivaihtoehtoja.



Valittu malli valmiiksi väritettynä.



Mallin erittely & merkintä. (Analysoidaan vaate ja tehdään kaavamerkinnät peruskaavaan.)



Hameen tunnelmakuva (vasemmalla) ja tasokuva (oikealla).



Tunnelmakuva lähempää (tekniikka vapaa).

Kun malli oli päätetty aloitimmekin nopeasti työnteon. Laskimme kankaan menekin leikkuukaavojen suunnitelmasta ja heti kun kangas oli ostettu alkoi ompelu. Työhön kuului kaksi sovitusta. Yllätyksenä tuli se harsimisen määrä. Siis harsimista, harsimista ja harsimista. Hemmetin rasittavaa suoraan sanottuna. Kaikki se pikkutarkkuus meinasi ottaa aivoihin, kun kotona olen tottunut tekemään "vähän sinne päin". Ruudullinen kangas meinasi tuottaa päänvaivaa, kun ne ruudut pitää leikata just eikä melkein. Hirveästi meni kangasta haaskioon sen takia, IMO.

Itse ompelu oli aika simppeliä, tarkempaa vain kuin kotona tehdessä. Sovitukset meni ihan ok, ekassa sovituksessa tuli paljon poistoja vyötärölle kun laihduin ompelun aikana. Seuraavassa sovituksessa ei sitten ollutkaan mitään, hame pysyi päällä ja näytti siltä miltä piti.



Hame odottamassa ompelua (= innostusta).



Uusi rakkauteni: Brotherin teollisuusompelukone.



Työpisteeni hameen ompelun aikana.

Ainoa kunnon mokani tuli vasta lopussa:



Repäisin napinläven auki ratkojalla. Ja meinasin itkeä. Siis niin typerä moka ja ihan loppuvaiheessa - hyvä etten räjähtänyt. Noh, eihän se auttanut kuin purkaa vyötäröä ja korjata tilanne.



Korjattu vyötärö ennen napinläpiä. Ei paha.

Ja sitten valmis hame. Hamonen on sitten puettu koon 38 nukelle, joka on siis liian iso. 34 tai 36 olisivat olleet parempia, mutta pienet nuket pihistettiin näyttelynukkeiksi. Hmph.



Hame on 100 % polyesteriä, kangasta ostettiin 1,20 m. Vetoketju sivussa, vyötäröllä kaksi nappia. Vuorikin löytyy. Edessä ja takana vastalaskoksia.




Kuvat ovat huonoja, sorryyyy. Otan kuvan hameesta itseni päällä, kunhan joskus saan sen kotiin. Hame pitää eka arvioida (kunhan opettaja kerkeää) ja sitten se pitää asettaa näytteille. Toisinsanoen saan sen ehkä joululomalle kotiin. Jee. En varmasti mahdu siihen enää silloin.

No, kokonaisuudessa olen tyytyväinen. Ensimmäinen alusta loppuun itsetekemäni vaate. Wau.

5 kommenttii:

ELOHIIRI kirjoitti...

No vau!! Hieno hame!

Ihanasti olet kuvittanut työvaiheet, nautin katsellessani kuvia. nuo kansiokuvatkin olivat niin hienoja.

Mari kirjoitti...

Hieno hame - ja upeita etenkin nuo sun piirrokset! Osaispa itsekin piirtää...

Teetä ja näkkileipää. kirjoitti...

Hieno hame! Tahtoo!

Tuli niin hirveä ikävä kouluun, niin kuin sinun blogissa vieraillessa aina.. varsinkin tuosta Brotherista tuli muistoja mieleen :D

ps. toivottavasti kirjasta oli apua! Tuli joskus mieleen, että kannattaa myös hankkia Vaatetusalan ammattitekniikan käsikirja (Rosa Häkkinen, Hanna Ylönen). Siinä on paljon hiljaista tietoa :)

séfinat kirjoitti...

Beautiful
Superb

Elllu kirjoitti...

Onko tähän mahdollista saada kaavaa?