sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Pala aurinkoa

Viime aikoina on jäänyt käsitöiden harrastaminen aika minimiin, osittain sairastelusta johtuen ja osittain muiden kiireiden takia (koulu, autokoulu). Silti sitä pitää jotenkin väenvängällä saada jotain hengentuotosta aikaiseksi, muuten päässä piippaa. Tässä siis jotain viime aikaisia tekosiani.



Myssy nro III. Oranssikeltaista Mamboa, sama ohje kuin edellisissäkin. Tässä pipossa huomasi, että kerässä ei ollut sitä 100 metriä, mitä vyötteessä luki tai sitten mun käsialalle on mystisesti tapahtunut jotain (mitä en usko). Meinas lanka loppua kesken. Noh, tää on mun lempparimyssy tällä hetkellä, vaikka on ne kaikki ahkerassa käytössä.



Kuin vahingossa napsahti Sampsukalta yksi päivä mangonkeltaista BrPulia ja vähän kaikkea muutakin (coolmaxia, oranssia mikrofleecea palanen, bambua ja hamppua pilkkahintaan paloina). Tässä ois nyt eka vaippa siitä, L-koon sivutarrallinen. Sisäpinnassa ekaa kertaa kokeilussa coolmax.



Takaa päin, istuu kuin valettu vaikka onkin tosi pienen näköinen.



Tässä vielä iloinen kestoilija, rallikuski!

Tässä ois lähipäiviksi kaikennäköistä näperreltävää koulujuttujen lisäksi. Vaippoja, äitini synttärilahja, Jonille pipoa jne jne. Ihan kiva kun on aivoja nollaavaa hommaa, meinaa koulussa aivot käydä ylikierroksilla! Haluaisin tilata itselleni pari kirjaa koulun avuksi. Taatila, Minna: Kuosittelu & Döllel, Hannes; Eberle, Hannelore: Muoti piirtäminen, väri ja tyyli. Jälkimmäinen tilataan vissiin koulun kautta, saadaan se niin halvemmalla. Tuo kuosittelukirja pitänee itse kustantaa, vaikuttaa olevan ihan hyvä opus.

Ai juu ja sain ajokortin. Oon paska kuski, mutta minkäs teet. :D

3 kommenttii:

Kiana kirjoitti...

Onnea kortin johdosta, muistahan varoittaa kun tänne päin tulet ajelemaan ;D

Teetä ja näkkileipää kirjoitti...

Ostatko minulta sen Muodin, piirtämisen, värin ja tyylin? Vähän on selattu ja varmaan kannet vähän säilytyksessä kärsineet, mutta sisältö sama. Pääsisin siitä eroon :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
olen blogiasi kyttäillyt nyt jonkin aikaa, ja aivan ihastunut tuohon pipoon. Ohjetta ei kuitenkaan löytänyt edes kissojen ja koirien avulla, joten voisitko olla ihana ja laittaa blogiisi jonkinnäköistä ohjeenpoikasta? :)