torstai 8. toukokuuta 2008

Joustofroteeta ja harmaita hiuksia

Myllymuksut lähettivät minulle eilen paketillisen söpöyttä. Kesäkuosinen joustofroteeni oli saapunut. (Mukana myös II-laatuinen autot-PUL ja ompelulankaa.) Haimme Mikaelin kanssa paketin kylältä ja Mikaelin päiväunien aikaan leikkelin siitä kankaat 80 senttisiin puolipotkareihin ja bodyyn. Syötävän suloiset. Ohje löytyi SK 2/93 lehdestä, siinä on tosi hyvä vauvan perusvaatepaketti!

Illalla aloin saumuroida potkareita kokoon. Noh, tulin siihen tulokseen, että pöksyt olisi kannattanut eka ommella kokoon ja sitten vasta saumuroida. Niin hyvä kuin tuo saumuri onkin, niin nopeudensäädön puuttuminen tekee tiukkojen kurvien huolittelusta aika työlästä. Se onnistuu kyllä, mutta on työlästä ja hikistä hommaa. Haarakiilan saumurointi oli tosi tuskaista!



Mullon levottomat jalat~

Pöksyt tulivat kyllä valmiiksi ja ovat jo käytössä. :) Taidan tehdä toisetkin, ja toki sen bodynkin. Tilasin kangasta hiukan liikaa, ei pitäisi tuijotella lehtien leikkuusuunnitelmia... Itse käytän kankaat PALJON tarkemmin. En tosin pessyt kangasta ennen ompelua. En jaksanut huolitella reunoja, koska kangasta oli älytön määrä ja joustofrotee nukkaa ilman huolittelua. Toivotaan, ettei se kutistu kovin paljoa pesussa. *jaiks*

Jämäkankaista voi sit surautella vaikka kesävaippoja, tai myssyn tai jotain. Yhden NB-vaipan leikkelinkin jo, kaverini vauvalle. <3 Jep, hän on syntynyt ja on mitä suloisin prinsessa.

0 kommenttii: